Miksi aloittava yrittäjä tarvitsee kotisivut?
Jokaisella aloittavalla yrittäjällä tulisi olla kotisivut, sillä ne lisäävät yrityksen uskottavuutta, vahvistavat brändiä ja ovat täysin yrittäjän hallinnassa. Pelkän sosiaalisen median varaan ei kannata laskea!
Kotisivut voivat auttaa esimerkiksi seuraavissa asioissa:
- brändin vahvistaminen
- uusien kohderyhmien tavoittaminen
- potentiaalisen ostajan vakuuttaminen ja
- liidien kerääminen.

tyytyväistä asiakasta
asiakaspalvelu
arvosana asiakkailta
tyytyväisyystakuu
Miten aloittava yrittäjä hankkii kotisivut?
Valitse verkkotunnus
Kaikki lähtee liikkeelle verkkotunnuksen valinnasta. Hyvä valinta on esimerkiksi yrityksen nimen mukainen verkkotunnus.
Valitse kotisivutila
Käytettävä kotisivutila vaikuttaa suoraan sivuston nopeuteen ja sitä kautta esimerkiksi konversioon, jonka takia sen valintaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Toteuta kotisivut
Voit toteuttaa kotisivut itse tai ulkoistaa niiden tekemisen ammattilaisille käytettävissä olevan ajan ja toiveiden mukaisesti.
Anna ammattilaisen auttaa sinut alkuun
Zonerilla on kattava kumppaniverkosto, josta löytyy monenlaista osaamista aloittavan yrittäjän tueksi mm. kotisivujen rakentaminen, erilaisten toiminnallisuuksien toteuttaminen sivustoille sekä digimarkkinointi. Etsi kumppanihakemistomme avulla sinulle sopiva kumppani!


Saat käyttöösi kattavan tukiohjevalikoiman
Löydät tukisivustoltamme kuvalliset vaiheittaiset ohjeet monenlaisiin tilanteisiin. Tukiohjeiden avulla onnistut itse. Löydät ohjeet esimerkiksi:
Kasvamme yrityksesi mukana
Laajenna palveluita yrityksesi kasvaessa helposti. Löydät meiltä monipuoliset palvelut myös yritysesi digitaaliseen työskentelyyn. Valitse tutut Office 365 -palvelut tai tutustu Googlen tarjoamaan Workspace-ratkaisuun.
Nyt molemmat palvelut järkevällä hinnalla ja laadukkaalla Zonerin asiakaspalvelulla!

Hyödyllistä sisältöä blogissa
Käsittelemme blogissamme esimerkiksi kotisivujen toteuttamista, yrittäjyyttä sekä digitaalista markkinointia.
-
Onko domain vapaana? Näin tarkistat domainin saatavuuden
Domainin saatavuuden tarkistaminen tarkoittaa verkkotunnuksen vapauden selvittämistä ennen sen rekisteröintiä. Vapaa domain on verkkotunnus, jota kukaan ei ole vielä rekisteröinyt käyttöönsä ja joka on heti varattavissa. Saatavuuden voi tarkistaa sekunneissa domainhaulla, joka näyttää, onko haluttu verkkotunnus vapaana vai jo varattu. Suomessa fi-verkkotunnuksia on rekisteröity noin 560 000, joten erityisesti lyhyistä ja yleisistä nimistä monet ovat jo…
-
Miten valita oikea verkkotunnuspääte yritykselle?
Verkkotunnuspäätteen valinta tarkoittaa sen loppuosan valitsemista, joka tulee verkkotunnuksessa viimeisen pisteen jälkeen – esimerkiksi .fi, .com tai .eu. Oikea verkkotunnuspääte (englanniksi domain extension tai TLD, Top-Level Domain) vaikuttaa yrityksen uskottavuuteen, hakukonenäkyvyyteen ja siihen, miten asiakkaat löytävät sivustolle. Maailmassa oli vuoden 2025 lopussa rekisteröitynä yhteensä 386,9 miljoonaa verkkotunnusta (Domain Name Industry Brief, Q4 2025), ja internetin…
-
Paljonko domain maksaa? Verkkotunnuksen hinta vuonna 2026
Domain eli verkkotunnus maksaa tyypillisesti 10–30 euroa vuodessa. Suosituin vaihtoehto suomalaisille yrityksille, .fi-verkkotunnus, maksaa Zonerilla 13,20 euroa ensimmäisenä vuonna ja 26,40 euroa jatkovuosina (alv 0 %). Verkkotunnuksen kokonaishinta riippuu valitusta päätteestä, rekisteröintiajasta ja palveluntarjoajasta. Zoner on kotimainen hosting-palveluntarjoaja ja Traficomin valtuuttama virallinen fi-verkkotunnusvälittäjä, joka hallinnoi yli 88 000 verkkotunnusta ja palvelee 58 000 asiakasta ympäri Suomen…
Hyödyllistä sisältöä blogista
Käsittelemme blogissamme esimerkiksi kotisivujen toteuttamista, yrittäjyyttä sekä digitaalista markkinointia.
-
Verkkokaupan perustaminen – Kattava opas
Verkkokaupan perustaminen tarjoaa loistavan mahdollisuuden laajentaa jo olemassa olevaa toimintaa verkkoon tai testata kokonaan uutta ideaa pienillä kuluilla. Katso, kuinka se onnistuu.
-
Miten pienyrittäjän kotisivut kannattaa tehdä ja mitä ne maksavat?
Jokaisella pienyrittäjällä tulisi olla kotisivut, jotta yritys on potentiaalisten asiakkaiden löydettävissä.
-
Nettisivujen suunnittelu – 10 vaihetta oman sivuston suunnitteluun
Kotisivujen suunnittelu on tärkeä hoitaa huolellisesti ja rauhassa ennen kuin siirrytään varsinaiseen toteutuksene.
Yhteistyössä Uusyrityskeskusten kanssa
Tämä sivu ja aloittaville yrittäjille suunnatut paketit on toteutettu yhteistyössä seuraavien Uusyrityskeskusten kanssa.
Olemme täällä sinua varten











